VÄLIMIESMENETTELY

Keskuskauppakamarin välityslautakunta edistää puolueettomana elimenä elinkeinoelämässä syntyneiden riita-asioiden ratkaisua. Välityslautakunta nimeää välimiehiä ja hallinnoi sääntöjensä mukaisia välimiesmenettelyitä.

Yhdeksänjäseninen lautakunta valitaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Jäsenten tulee olla yleistä luottamusta nauttivia, elinkeinoelämää tuntevia henkilöitä. Lautakunta ei nimeä välimiehiä keskuudestaan. 

 

Välimiesmenettely on tehokas yritysten välisten riitojen ratkaisukeino vaihtoehtona tuomioistuinmenettelylle. Välimiesmenettelyssä riidat ratkaistaan nopeasti ja asiantuntevasti. Välimiesmenettelyä käytetään erityisesti elinkeinoelämän piirissä. Menettely soveltuu ainoastaan sellaisiin riita-asioihin, joissa sovinto on sallittu.

Asianosaiset voivat sopia esimerkiksi kirjallisessa välityssopimuksessa tai yhtiöjärjestyksessä siitä, että niiden välillä mahdollisesti syntyvät riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä. Sopimuksissa määriteltyjä välityslausekkeita käytetään yleisesti esimerkiksi osakas-, konsultti-, jakelu- ja edustussopimuksissa. Välimiesoikeus ratkaisee riidan lopullisesti. Välitystuomio on heti täytäntöön pantavissa samaan tapaan kuin yleisen tuomioistuimen lainvoimainen tuomio.

Luottamuksellisen käsittelyn lisäksi välimiesmenettelyn etuna on se, että välimiehillä on riitakysymysten ratkaisemiseksi tarvittava erityinen asiantuntemus. Välimiesten lukumäärä on asianosaisten sovittavissa.

Välityslautakunnan kotisivulle