Kauppakamarivuosi 2023

8 3 JÄSENSTRATEGIA Kauppakamarin jäsenkunnan tärkein ominaisuus on kattavuus: jäsenten tulee muodostaa kattava ja edustava otos maakunnan yrityksistä ja niiden sidosryhmiin kuuluvista yhteisöistä niin toimialaan, sijaintipaikkakuntaan kuin kokoon nähden. Kaikkien suurimpien (yli 50 työntekijää) työnantajien halutaan olevan kauppakamarin jäseninä ja aktiivisesti toiminnassa mukana. Näin säilytetään kauppakamarin vaikuttavuus, joka palvelee koko jäsenkuntaa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kattavuudeltaan kasvavan jäsenmäärän myötä kehittyä maakunnan koko elinkeinoelämän entistä voimakkaammaksi puolestapuhujaksi. Tämä edellyttää myös jäsenistön vaikutusmahdollisuuksien ja hyvän palvelutarjonnan ylläpitämistä. 4 RESURSSIT Kauppakamarilla tulee olla riittävät resurssit sekä lakisääteisten että maksullisten palveluiden tuottamiseen ja vaikuttamistyön hoitamiseen jäsenkunnan odottamassa laajuudessa. Resursseilla tarkoitetaan tässä yhteydessä osaava henkilöstöä, jäsenneltyä tietoa, toimitiloja ja järjestelmiä sekä toiminnan ylläpitämiseen ja vakauteen tarvittavaa tulonhankintaa ja varallisuutta. 4.1 Varainhankinta ja vakavaraisuus Kauppakamari on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Ydintehtävät voidaan tulonmuodostuksen kannalta jakaa kolmeen osa-alueeseen: jäsenmaksutulot, viranomaistoiminta (ulkomaankaupan asiakirjat) ja koulutustoiminta. Vaikuttamistyön kulut katetaan pääosin jäsenmaksutuloilla. Yleiskulut, kuten hallinnon ja markkinoinnin kustannukset, jyvitetään toiminnoille aiheuttamisperiaatteen mukaan. Jäsenmaksutulot muodostuvat jäsenten maksamista työntekijämäärän mukaan määräytyvistä vuosijäsenmaksuista. Jäsenmaksutulojen osuus vuosituotoista on merkittävä, mutta se pyritään pitämään alle 50 prosentin. Päätuotteenaan kauppakamari myy vaikuttamistyötä ja verkostoitumista vuosisopimuspohjaisesti. Jäsenmaksutulon ei kuitenkaan tule kauppakamarin toiminnan monipuolisuuden vuoksi muodostaa määräävää osuutta tulopohjasta.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=